http://www.springalive.net
Search on the website:
BirdLife International birdlife.fi
Home   ›   Käki   ›   Migrations
Drukuj
Send to friend

Käki

Käki on Euroopassa kesäinen vieras. Se saapuu meille Afrikasta toukokuussa, jolloin voit kuulla tutun käen kukunnan eri puolilla maaseutua. Lintua itseään voi sen sijaan olla vaikea nähdä.
Käen pesintästrategia on viekas. Sen sijaan, että se rakentaisi oman pesän, se käyttää erityisten kasvattajalajien pesiä. Kasvattajalajeja ovat mm. leppälintu, västäräkki, järripeippo, niittykirvinen ja harmaasieppo. Kun naaraskäki löytää sopivan pesän, se poistaa pesästä yhden munan, kun kasvattajalinnut eivät huomaa, ja munii tilalle oman munansa.
Käenpoikanen kuoriutuu jo 12 päivän päästä ja työntää nopeasti kasvattajalajin omat poikaset tai munat ulos pesästä. 19 päivän päästä poikanen jättää pesän, mutta kasvattaja ruokkii sitä vielä seuraavat pari viikkoa, jona aikana poikanen on lopulta kasvanut paljon suuremmaksi kuin kasvattajansa.
Aikuiset käet ovat varhaisimpia muuttomatkalle lähtijöitä. Ne ovat vapaita lähtemään, sillä niiden ei tarvitse huolehtia poikasista. Useimmat aikuiset jättävät Euroopan heinäkuun aikana. Nuoret käet puolestaan lähtevät noin kuukautta myöhemmin lentokykyisiksi tultuaan. Ne eivät koskaan näe vanhempiaan.
Käen muuttoreiteistä ei ole paljon tietoa. Ne todennäköisesti matkaavat halki Keski-Euroopan aina Etelä-Italiaan, missä ne pysähtyvät ruokailemaan ennen matkan jatkamista Afrikkaan. Joidenkin tutkijoiden mukaan käet lentävät sieltä yhdellä kertaa yli 3000 kilometrin matkan Välimeren ja Saharan yli.
Ainoa Afrikasta tavattu rengastettu käki oli Kamerunista, Keski-Afrikasta, mutta tiedämme, että useat käet matkaavat paljon sitäkin etelämmäksi. Käet eivät kuku Afrikassa, joten ne jäävät siellä usein havaitsematta.
Born to TravelRSPBYear of Biodiversity

Mitsubishi Corporation